lauantai 5. maaliskuuta 2016

DIGIAJASSA



Olipa mielenkiintoista olla bloggaajana mukana digiluennolla Varmasti digiajassa viime torstaina. Tilaisuus oli Logomossa ja sen oli järjestänyt Rastor - link. Puhujana  tilaisuudessa oli Somecon toimitusjohtaja Minna Valtari. Lisää Somecosta löydät täältä -  link


Tässä ajankohtaisia poimintoja: 

Yhteisöpalvelujen käyttö kasvaa edelleen kaikissa ikäryhmissä (16-75 vuotiaat) 

Suosituimmat yhteisöpalvelut Suomessa ovat - luvut 1 / 2016 
Facebook - Suomessa 2,6 miljoonaa käyttäjää 
Youtube - 2 milj. käyttäjää
Whatsapp - 1,5 milj. käyttäjää
Instagram 1 milj. käyttäjää
Twitter - 940’000 käyttäjää 
Linkedln - 843’000 käyttäjää 
Snapchat ja Periscope - ei vielä lukuja. Muutama satatuhatta käyttäjää Suomessa.

Facebookin suosio on valtava. Vaikka välillä saakin lukea, että nuoret lähtevät Facebookista, niin Minna Valtari kertoi, että se ei näy luvuissa. Eli nuoret ovat edelleenkin FB:ssa, eivät kuitenkaan enää niin aktiivisesti keskustele. Ovat siirtyneet jutustelemaan WhatsApp’iin, joka  tarjoaa helpon kanavan niin ryhmille kuin yksittäiselle viestittelylle.  

Suolaista, makeaa ja smoothieta digitietouden lisäksi

Onko Facebook välttämättömyys? Facebookia käyttävät niin yksityiset henkilöt kuin yrityksetkin. Ja niinkuin me kaikki olemme huomanneet Facebookista on tullut varsin kaupallinen kanava. Kaupallisin kanava yhteisöpalveluissa. Jos haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi, niin pitää olla fb:ssa. Minna kertoi eräästä suuresta, kansainvälisestä  televisiofirmasta, joka oli siirtänyt kaiken mainontansa facebookiin. Firmalta rohkea teko, mutta kertoo tulevista mainonnan tuulista jotakin.
Siis bloggaajankin kannattaa näkyä Facebookissa.

Suomessa Facebookissa käydään päivittäin 2,1 miljoonaa kertaa. 

Mitä uutta Facebookissa? Livestriimaus!  Suorat lähetykset ovat kasvaneet sosiaalisessa mediassa, kun käyttöön on otettu Periscope ja Snapchat. Ja kohta on meillä jokaisella  mahdollisuus lähettää livestreemiä omaan Facebook-uutisvirtaan. Facebook Live on nyt Suomessa, ainakin IOS -laitteilla. Somecon blogista löytyvät uusimmat jutut: link

Minna Valtari antoi myös hyviä vinkkejä Linkedlin käytöstä, mutta yksityisenä bloggaajana jätän tuon kanavan väliin.


Ja Twitter! Minäkin hypähdin luennon innoittamana twitterkäyttäjien joukkoon. Liitin sinne blogini. Nyt Tuula’s life on myös Twitterissä. Käyttökokemukseni on siis kovin lyhytaikainen. 
Twitterissä voi julkaista enintään 140 merkkiä sisältäviä viestejä. Twitter on tarkoitettu ”juuri nyt tapahtuvien” uutisten ja tapahtumien käsittelyyn. Ja twitter ei perustu FB:n tavoin tosielämän tuttavuuksille - siellä voi vapaasti seurata eri henkilöitä, organisaatioita tai uutislähteitä. 
Aika näyttää miten ahkera olen twiittailemaan :) 

Tähän loppuun sopiikin vielä hyvin esitellä asiantunteva kirjoitus bloggaamisesta,  tämän on kirjoittanut blogikollegani Rouva Sana: ”Minustako bloggaaja? Kymmenen vinkkiä bloggaamiseen”   -  link


Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

/Tuula 

28 kommenttia:

  1. Facebook on oma kanavasuosikkini ja Instagrammista tykkään myös. Meillä nuoret käyttävät enemmän whats app:ia ja snapchat:ia.
    Kivaa viikonloppua Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Facebookin käyttäjäluvut ovat huimat.
      Muuten ei ole pitkä aika siitä, kun Instagram voitti Twitterin katsojissa - nämä siis ovat Suomen lukuja. Joko sinulle on livestream tuttu?

      Poista
  2. Twitteriä en käytä lainkaan, instaa ja Facebookia paljon. Snapchatin olen jättänyt muille, whatsuppiakin käytän aika vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Lumo!
      Käytän myös instaa ja facebookia. Olisi kiva tietää bloggaajien käyttötapoja niissä. Minä yritän käyttää instaa kerran päivässä (matkoilla 2x) ja facebookia pari kertaa viikossa. Ja nyt hypähdin twitteriin... Whatsappia tulee käytettyä jonkin verran, siellä on kolme ryhmää ja yksittäisesti aika paljon.

      Poista
  3. Mielenkiintoisia mietteitä sosiaalisesta mediasta. Tuot Twitter ei ole oikein auennut minulle jostain syystä. En osaa sanoa mitään niin lyhyesti =D. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sosiaalinen media jopa kerrottuna ja tilastot ovat mielenkiintoisia. Minä nyt twitterissä olen, en ole kuitenkaan ehtinyt siihen oikein kunnolla tutustua, katsotaan miten tämän tytön käy :) Bloggaajakollegoita on muutama tullut vastaan.
      Kiitos Katinka ja ihanaa viikonloppua myös!

      Poista
  4. Irtaudui FBSta kohta 3 vuotta sitten, enkä ole kaivannut. Nyt tietenkin bloggauksen kautta olisi suotavaa liittyä uudestaan, mutta kynnykseni on aika korkea. Ehkä kun blogini täyttää 1v niin voisin sen kunniaksi liittyä:)
    IG on käytössä ja visuaalisen ihmisenä tykkään siitä kovasti, vaikka tyttäreni sanoo, että se on tarkoitettu ihmiseille jotka eivät osaa lukea ;) ( kommentti tv-sarjasta Tyhjätaskut)
    Twitterin tunnen, mutta en omaa omaa 'profiilia'. Katsotaan....
    Whats up on ollut myös käytössä.
    Rentoa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Satu!
      Nyt kipin kapin takaisin facebookiin ja blogille sinne oma sivu, vaikkapa jo ennen blogin syntymäpäivää. Täältä tulee heti seuraaja :) Minulla blogia seurataan eniten fb:n kautta.
      Olen myös Instan lumoissa. Onneksi se kuherruskuukausi instan kanssa on vähän laantunut. Sain aluksi kädet ja sormet instasta kipeiksi :)
      No nyt liityin twitteriin ja olen kuin Liisa Ihmemaassa siellä... tosin, minulla ei ole ollut vielä oikein aikaa perehtyä twitterin ominaisuuksiin.
      WhatsApp on kiva - tykkään!
      Kiitos ja rentoa viikonloppua myös sinulle!


      Poista
  5. Olipas mielenkiintoista. Tykkään Facebookista ja Instagramista. Twitter ei ollut ihan mun juttuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Satu! Somen maailma on mielenkiintoista ihan luentosalissakin :) Minä viihdyin.
      Facebook ja Instagramia käytän myös eniten. Katsotaan miten käy twitterin. Tutustuminen vasta menossa.
      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  6. Pitääkin etsiä sut nyt Twitteristä. Itse olen sielläkin aktiivisena blogi nimellä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ja ehtivä Maiju! Twitterissäkin aktiivisena. Minun täytyy ottaa oppia teiltä tekijöiltä, että mitä te siellä twitterissä oikein kerrotte. Mutta tehokas olet!
      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  7. Jännä juttu, että Twitterissä ja Instassa on lähes saman verran käyttäjiä. Olisin kuvitellut IG:tä huomattavasti suositummaksi. Vedin viime syksynä blogin FB-sivut syrjään, mutta ehkä olisi syytä aukaista ne uudelleen. Olen kovasti tykästynyt Twitteriin sen asiapitoisuuden ja informatiivisuuden takia. Pitääpä käydä hakemassa sinut seurattavaksi, mä olen siellä blogin nimellä. Insta tietysti on valokuvausintoilijana ihan ehdoton. Snapchatin ja Periscopen ihanuus ei ole mulle auennut =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Twitter on ollut niin kauan käytössä Suomessa, että luvut johtuvat siitä. Instagram nuorempana saavutti Twitterin seuraajamäärät joskus viime vuoden lopulla ja nyt on jo kirinyt ohi. Instagram muutenkin kasvaa näistä yhteisöistä nopeiten. Mielenkiintoista seurata, millaisia määrät ovat vaikkapa vuoden 2016 lopulla.
      Käyn vielä tänä iltana kurkkaamassa Twitteriä, ja sinua siellä. Sinulla on hyvät argumentit pitää twitteristä.
      Ja Insta on vaan niin kiva :)
      Tuossa juuri uutisista kuulin, kuinka konserteissa käytetään paljon Periscopea... saadaan striimattua suoraa lähetystä kavereille. Olavi Uusivirta sanoi vielä lähetyksessä, että hänelle se sopii mainiosti, että näin tehdään.
      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  8. Minä olen huomannut tykkääväni ehkä eniten Instagrammista. Twitter on vähän liian lyhyttä tekstiä ja Snapchatissa olen, mutten tee mitään. FB on jäänyt aika pahasti blogin linkkikanavaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Minna!
      Instagram on se yhteisöpalvelu, josta jokainen tuntuu pitävän. Kuvat ja muutama sana kertovat jo paljon. No, minulla on tuo tutustumisvaihe Twitteriin, saapi katsoa, tuleeko meistä pari :)?
      Minulla on vähän sama juttu FB:n kanssa, se on linkkikanava blogiin. Jostakin luin, että bloggaajan olisi hyvä päivittää sinne muutakin. Ja pienen piston tunsin sydämessäni :)
      Kiitos Minna ja kivaa viikonloppua!

      Poista
  9. Kiva yhteenveto! Tuosta Twitteristä niin voisin matkabloggaajien puolelta vihjata, että joskus voi halutessaan "olla linjoilla" maanantaisin klo 20-20:30. Silloin on menossa Twitterissä #matkachat, eli seuraamalla (ja halutessaan twiittaamalla) voi nähdä miten käytämme Twitteriä interaktiiviseen keskusteluun aina viikon aiheesta. Ehkä jonkun muunkin aiheen kuin matkailun tiimoilta joku voisi kehittää tuollaisenn keskustelukerhon sinne. Viikon asuvinkit? Viikonlopun ruokavinkit?

    VastaaPoista
  10. Hei Pirkko! Annoitpa kivan vinkin. Twitterissä maanantaisin 20-20.30 / #matkachat. Mainiota!
    Tulen mielelläni katsomaan, miten interaktiivinen twitter toimii. Ja keskustelukerho.
    Kiitos kivasta kommentista ja mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  11. Tuo Pirkon idea on tosi hyvä! Itselläkin on twitter-tili, mutta ehkä aika ei ihan kaikkeen päivittämiseen riitä. Insta on kätevä minusta, nopea ja ei paljoa vie aikaa. Onhan näitä somen keinoja paljon. Hyvää sunnuntaita sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Aikku!
      Sinullakin on Twitter-tili. Täytyypä etsiä sinut :)
      Ja samaa mieltä tuosta Pirkon kertomasta keskustelukerhosta, hieno juttu! Huomenna en pääse osallistumaan... olen Tarjan nimppareilla, mutta jatkossa menen kuuntelemaan.
      Some tarjoaa jokaiselle jotakin. Mutta tässä pienessä "gallupissa" Insta vei voiton :)
      Hyvää tulevaa viikkoa!

      Poista
  12. Mielenkiintoista, tuohon twitteriin pitäisi vielä tutustua. Instagram ja ja ovatkin käytössä :)
    Keväisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula! Me Somen käyttäjät löydämme näistä digiasioista mielenkiintoista pohdittavaa. Ja luvutkin kiinnostavat. Tervetuloa mukaan myös twitteriin. Meitä bloggaajia siellä on iso joukko ja toiset ovat hyvinkin aktiivisia.
      Keväistä viikkoa!

      Poista
  13. Tää oli mielenkiintoinen postaus! Itselläni on Twitter tili, utta en ole käyttänyt lainkaan, pitäisköhän nyt kunnostautua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Souliina! Tulehan kurkkaamaan Twitterin puolelle. Yllätyt :) Löysin sieltä heti tuttuja bloggaajia. Itse vielä vähän arastelen sillä kanavalla, mutta katsotaan, kunhan tutuksi tulee...
      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  14. Oho yllättäviä lukemia ja se, että Youtubessa on noin paljon käyttäjiä, hitsi vieköön miten niitä saisi ohjattua tilaamaan Tädit tubettaa kanavan. ;) Ihanaa päivää Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Youtuben määrä yllätti myös minut. Siellähän käy paljon tällaisia ei-rekisteröityneitä katsojia ja kuuntelijoita. Mutta lienee sitten paljon myös rekisteröityneitäkin. Joku tehokas mainoskampanja Tädit tubettaa-kanavalle pitäisi saada! Aikakauslehdet vielä enemmän innostumaan teistä! Yhteispohdintaa 40+:ssa!

      Poista
  15. Facebookin voimaa ja mahtia sometaivaalla ei tunnu latistavan vieläkään mikään.

    Twitterissä se on tämäkin rouva, ja itse asiassa tykkäänkin siitä tietyntyyppisen uutismaisuuden ja faktapohjaisuuden vuoksi. Vaan se on niin nopearytminen ja -tempoinen kanava, että huomaan etten pysy oikein sen tahdissa. Some-guru Marja Nousiainen vertaa Twitteriä coctailkutsuihin, joilla on lupa poiketa ja lähteä pois, kun itselleen sopii. En ole kuitenkaan oikein löytänyt omaa tapaani vierailla näillä kokkareilla. Ehkä vielä joskus...

    Kiitos mainosta ja informatiivisestä postauksesta Tuulanneli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Facebook jyrää. Se on se kanavien kanava.
      Ja twitteristä löydän sinutkin. Hienoa! Tämä viikko kuluu täällä isolla kirkolla, joten some-kanavat ovat vähällä käytöllä, mutta yritän välillä kurkata.
      Mainio vertaus tuo twitter ja coctailkutsut! Katsotaan miten tämän vierailijan noilla kokkareilla käy.
      Kiitos Rouva Sana ja hyvää naistenpäivää!

      Poista