keskiviikko 28. joulukuuta 2016

MUISTOJA 2016 / KUVAHAASTE



Tällä kuvasarjalla osallistun Pieni Lintu -blogin ajankohtaiseen kuvahaasteeseen: 

Muistoja 2016. 

TAMMIKUU:  Lumisia kotimaisemia 
HELMIKUU:  Vietin syntymäpäiviäni Arkkipiispan talossa. No. synttärit sattuivat samalle päivälle toisen tapahtuman kanssa siellä. 
MAALISKUU:  Viikko Espoossa ja Helsingissä. Helsingin rantoja kuljettiin ja Klippan tuli ikuistettua.

HUHTIKUU:  Pieniä pääsiäistipuja liikkeellä. 
TOUKOKUU:  Jäät ovat lähteneet. Saariston alkukevään värejä.
KESÄKUU:  Kesäpäivä Turussa.
HEINÄKUU:  Laiturikahvit saarimökillä 
HEINÄKUU:  Joutsenten reviiritaistelua. Seurasimme laiturilta aikamoista näytelmää. Jos haluat katsoa koko taistelun, niin klikkaa TÄSTÄ 

ELOKUU:  Vuoteen on mahtunut pikkuväen synttäreitä. Tässä Saga 4 vuotta.
SYYSKUU:  Merellä tuulee. Saarimökin aallonmurtaja on tositoimissa.
LOKAKUU:  Riika ja näkymiä kaupungin uudesta kirjastotalosta. 
MARRASKUU:  Saarimökki on laitettu talviteloille. Vielä viimeinen auringonlasku.



JOULUKUU:  Tapaninpäivä ja perinteiset fonduejuhlat Espoossa. Piparkakkutalokin syötiin.  


Vuosi 2016 oli hyvä vuosi. Vuoteen mahtui tuttuja juttuja kuin myös uusia ja ennennäkemättömiä juttuja. 


Lisää Muistoja 2016 -kuvahaastevastauksia löytyy Pieni Lintu -blogista:
 TÄÄLTÄ

Lämmin kiitos Pieni Lintu -blogille kivoista kuvahaasteista. 

Hyvää vuoden viimeistä viikkoa! 

- Tuula 

perjantai 23. joulukuuta 2016

ONNELLISTA JOULUNAIKAA!





Lämmin kiitos kaikille blogini lukijoille ja yhteistyökumppaneille kuluneesta blogivuodesta. Taakse jää hyvä ja mielenkiintoinen vuosi. Monta muistoa ja hetkeä on tullut blogiin tallennettua. Kiitos, että olette olleet mukana! 

Ei tullut valkeaa joulua eikä suuria hankia. Tuli vihreä joulu. Niityt viheriöivät ja linnut laulavat... Jouluntaikaa sekin. 


Onnellista joulunaikaa kaikille! 

- Tuula 

tiistai 20. joulukuuta 2016

TIETOKONEEN KÄYTÖN ALKEET - TIETOKONEOPAS KAIKENIKÄISILLE



Joulukuun alussa kävin tervehtimässä jo pidemmän aikaa eläkkeellä ollutta työtoveriani. Rupattelemisen ohella selvittelin työtoverilleni hänen uuden tietokoneensa saloja. Tämä ihastuttava, vanhempi rouva haaveilee kirjan kirjoittamisesta. Hänellä on ollut mielenkiintoinen elämä ja hänellä olisi paljon kerrottavaa. Rouva kirjoittaa nopeasti koneella, kymmensormijärjestelmällä, mutta tietotekniset taidot hänellä ovat hukassa.

Siksi olinkin iloisesti yllättynyt, kun minulta jokunen päivä sitten kysyttiin halukkuutta osallistua blogiyhteistyöhön Klingelin  kanssa. Klingel on julkaissut netissä ilmaisen, helppotajuisen Tietokoneen käytön alkeet - Tietokoneopas kaikenikäisille - kirjan.  Kirjan on kirjoittanut Cordet Clottey, joka toimii muun muassa Microsoft Office -asiantuntijana. Kirja on loistava tietopaketti. 


Nyt sain jotakin kättä pidempää "opetustyöhöni" sekä rouvalle itseopiskeluun. 






keskiviikko 14. joulukuuta 2016

KUN NÄYTTELY YLLÄTTÄÄ POSITIIVISESTI



Se on kiva tunne, kun ei odota mitään ja tapahtuma yllättää positiivisesti.
Pistäydyimme viikonloppuna kahville Aboa Vetus & Ars Novaan ja päätimme samalla käydä katsomassa sinne tullutta uutta näyttelyä,

Päiviö Pyöttiälän omaleimaisia surrealistisia ja naivistisia tauluja.


Susanna kylpee 

Esitteessä kerrotaan näin: "Päiviö Pyöttiälän maalauksille on tunnusomaista voimakas perspektiivi, kirkas valo ja jyrkkärajaiset varjot sekä asioiden arvoituksellinen rajautuminen osittain kuvapinnan ulkopuolelle". 
Katsokaahan noita uteliaita ikkunasta kurkkijoita.

lauantai 10. joulukuuta 2016

MARIMEKKOA, TUOREPUUROA JA KONMARIA


Joulukuun alussa Marimekko järjesti Toiveiden joulu -illan jäsenilleen kuohujuoman, suklaan ja piparkakkujen kera. Minä osallistuin jouluiseen iltaan Raision Myllyn Marimekon myymälässä. 



Olen pitkin syksyä luopunut kaikista Ruska-astioistani KonMari -menetelmän   mukaisesti, sillä astiat eivät ole enää tuottaneet minulle iloa pitkään aikaan. Tähän KonMari -menetelmään minun on ollut todella vaikea suhtautua, sillä jotenkin tuntuu pahalta luopua käyttökelpoisista tavaroista. Mutta en tiedä, onko se konmarilaisuutta, että hankkii jotain uutta tilalle? No, tässä tapauksessa se olkoon minun KonMari -systeemiäni ainakin näitten astioitten osalta. 

Keräilen nyt pikkuhiljaa Marimekon Oiva / Sadonkorjuu -sarjan astioita, mustavalkoisina. Toiveiden illassa sai kaikista Marimekon tuotteista -20 prosenttia, joten se oli ihan kiva alennus Marimekon astioista. 

torstai 8. joulukuuta 2016

SAITURIN JOULU LOGOMOSSA


Heipä hei! 

Olen ollut flunssan kurimuksessa ja niin blogikirjoittelu kuin joulunvalmistelutkin ovat edenneet nihkeästi. Vähän toivuttuani lähdimme katsomaan Saiturin joulua Turun Kaupunginteatterin Logomo -teatteriin. Ja hyvä että lähdimme. Siellä "karamellien tuoksussa" tunsin jo voivani paljon paremmin.



Vähän taustaa:  Charles Dickens kirjoitti kirjan Christmas Carol, suomeksi Saiturin joulu, jo vuonna 1843. Kirja on puhutellut maailmalla, Saiturin joulu on filmattu elokuvaksi peräti 22 kertaa, tähän on laskettu mukaan myös musikaalit ja piirretyt elokuvat. Ja sitä on esitetty maailman teattereissa tuhansia kertoja sekä myös televisiossa ja radiossa. 

Turun Kaupunginteatterin käsikirjoituksen ovat tehneet Charles Dickensin alkuperäistä teosta mukaellen Satu Rasila ja Urmas Poolamets. 

torstai 1. joulukuuta 2016

MILLA ALFTANIN SISUSTUSMAGIAA



Sisustussuunnittelija Milla Alftanilta on juuri ilmestynyt ensimmäinen sisustuskirja: Sen nimikin on kiehtova Sisustusmagiaa. 

Meille sisustusohjelmien ystäville Milla Alftan on tuttu televisiosta. Hän on toiminut tuomarina MTV3:n ohjelmassa Suomen kaunein koti. Ja aikaisemmilta vuosilta hän on tuttu sekä T.i.l.a. että Kesä T.i.l.a - ohjelmien suunnittelijana.

Päätyökseen Milla tekee sisustussuunnittelua kaikenlaisille asiakkaille ja hän käy luennoimassa sisustussuunnittelusta erilaisissa tilaisuuksissa.



Upeassa kirjassaan Milla esittelee 7 erilaista sisustusta, jotka hän on suunnitellut. Ne ovat mielenkiintoisia sisustuskohteita erilaisista asunnoista aina porraskäytävän aulatilaan. Milla myös esittelee suunnittelemansa juhla- ja kokoushuoneiston.

Millan sanoin: "Sisustamisessa pitää olla magiaa".  Ja niin on tässä kirjassakin magiaa. Kirja on ulkoasultaan todella laadukas ja kaunis. Yhdestä sisustuskohteesta on aina runsaasti kuvia. Näin pääsee paremmin sisään koko sisustuskokonaisuuteen.

tiistai 29. marraskuuta 2016

BLOGI JOTA SEURAAN - KANAVALLA


Amsterdamissa ja muualla 



Tässä tulee ensimmäinen postaukseni sarjassa - blogi, jota seuraan. Minua kiinnostavat kovasti ulkosuomalaisten blogit, sillä niiden tarinat tuovat mieleeni oman pienen ajanjaksoni Irlannissa. Olisipa silloin ollut mahdollisuus kirjoittaa blogia. 

Ja haluankin esitellä teille ihastuttavan blogin nimeltä  KANAVALLA. Sitä kirjoittaa Amsterdamissa asuva suomalainen Leena. Kun asuu Amsterdamissa, niin Keski-Eurooppa on lähellä. Blogissaan Leena kertoo myös matkoistaan miehensä kanssa niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa.



torstai 24. marraskuuta 2016

AJATUKSIA BLOGGAAMISESTA + BLOGIKULTTUURIA MUUALTA





Kun tulin tähän tyhjän ruudun ääreen, niin kumma kyllä, tuli hyvä mieli ja ajatukset lähtivät rullaamaan. Mietin, että bloggaaminen on kyllä mukavaa puuhaa ja bloggaamaan oppii vain bloggaamalla. Ei siis tullut valkoisen "paperin" kammoa. Tässä esittelen ajatuksia omasta bloggaamisestani ja vähän blogikulttuuria muualtakin maailmasta. 

Ja tätäkin mietin.Tälle jutulle pitäisi keksiä hyvä nimi, nimi joka kuvaa sisältöä. Otsikko on tärkeä osa bloggausta. Sen pitäisi myös herättää tunteita ja ajatuksia. Se määrittää avataanko teksti muiden somekanavien kuten vaikkapa bloglovinin tai facebookin kautta.  Siinäpä haastetta kylliksi tämän jutun otsikolle. Luin vielä, että hyvä otsikko on elinehto sille, että lukijat lukevat postauksen. Otsikolla on iso tehtävä. 

No, keksinkö hyvän nimen? En tiedä vielä. Se selviää myöhemmin. 




Mitä tämä bloggaaminen on antanut minulle?

  • Uskallan ja saan taas kirjoittaa. Säännöllinen kirjoittaminen on paras tapa harjoitella kirjoittamista. Ja tämä blogimaailma on paikka, jossa voi omia tarinoita julkaista. Tämä tuottaa iloa ja hyvää mieltä minulle.
  • Olen löytänyt blogini kautta kaksi hienoa blogiyhteisöä, joissa olen mukana 40+ blogit  ja  Åblogit
  • Olen päässyt tutustumaan muihin bloggareihin myös kasvokkain. Se on ollut upeaa! 
  • Ja iloitsen joka ainoasta lukijasta, joka tätä pientä blogiani lukee.
  • Olen oppinut uutta tietotekniikasta, sosiaalisesta mediasta ja myös itsestäni.
  • Usein juttua kirjoittaessa joutuu tekemään taustatutkimusta aiheesta, joten sitäkin kautta oppii paljon uutta.
  • Olen myös iloinen, että olen saanut tehdä yhteistyöpostauksia. Olen saanut myös kutsuja, tiedotteita ja mahdollisuuksia päästä mukaan uusiin ja mielenkiintoisiin tilaisuuksiin ja kokemuksiin.
  • Olen saanut kehuja jopa ystäviltäni,  heistä on hienoa, että bloggaan, vaikka olenkin tätibloggaaja tai ehkä juuri siksi :) 
  • Ja kun bloggaamiselle on antanut pikkusormen, niin se on vienyt koko käden.  

Ja pienesti tähän loppuun muun maailman blogikulttuuria. Lähinnä postaustahtia ja valokuvaamista. Ja nyt kirjoitan huippubloggareista, nämä jutut olivat mielestäni kiinnostavia. Näitä olisi isomminkin mielenkiintoista tutkia. 




Yksi Ruotsin huippubloggaajista - Blondinbella - kirjoittaa yleensä kolme bloggausta päivässä. Aamullla ensimmäiseksi asupostauksen, päivällä yrittäjähenkistä sisältöä ja illalla perhepostausta ja lapsijuttuja. Tuo on kyllä hurja määrä postauksia. Aionkin jatkossa  tutustua hänen blogijuttuihinsa tarkemmin. 

Suomessa huippubloggaajat postaavat kerran päivässä tahtia - ehkä muutama harva kaksikin kertaa päivässä. Lukemani mukaan Jenkeissä päivitetään blogeja muutamia kertoja viikossa. 

Ja valokuvauksesta. Tanskalaiset bloggaajat julkaisevat paljon kännykkäkuvia blogeissaan. Tanskalaisten bloggaajien mukaan lukijakunta arvostaa samastumispintaa. Tanskalaiset eivät pidä liiasta hienostelusta. Meininki siellä on luonnollista kaikilla tasoilla. Jo kun katselee tanskalaiskotien sisustuksia, niin sielläkin näkyy viihtyisä rentous. Koditkaan eivät ole prameilevia. 

Olen saanut tämän tanskalaisen mukin nimipäivälahjaksi :) 

Itse kuvaan sekä kännykällä että kameralla. Useimmiten kameralla. Ja vielä tuohon bloggaamistahtiin. Kirjoitan tätä pientä blogiani noin kaksi kertaa viikossa. Se lienee sopiva bloggaustahti?  



Kiitos ja mukavaa viikkoa kaikille! 

- Tuula


Kuvat tähän postaukseeni olen ottanut Latvian kansalliskirjastosta Riiasta, siellä olleesta näyttelystä. Kuvien tekijää en valitettavasti tiedä. Olivat inspiroivia kuvia.  

maanantai 21. marraskuuta 2016

JOULUMYYJÄISISSÄ



Jo sanassa joulumyyjäiset on lempeä kaiku. Minä en ollut käynyt joulumyyjäisissä vuosikausiin, mutta nyt sain kutsun kahdelta ystävältäni, Irmeliltä ja Lissulta, tulla mukaan Partioäitien järjestämään joulumyyjäistilaisuuteen Turun Raunistulan seurakuntatalolle viime viikon torstaina. Ja ilolla lähdin mukaan.



Ensimmäinen pöytä oli täynnä kerrassaan kauniita käsitöitä. Turun Sydänyhdistyksen naiset olivat tehneet nämä upeat neuletyöt. He saavat langat ilmaiseksi ja kutovat näitä taidokkaita neuletöitä eri tilaisuuksiin. Myyntirahat menevät Turun Sydänyhdistykselle.


Pöydän ympärillä riitti kuhinaa, joten kuvaaminen oli vähän hankalaa. Olisin mielelläni ostanut näitä Kätyri-tumppuja, mutta nämä olivat ainoat ja olivat aikuisten kokoa. Meillä suvun pikkuväki on kovasti innostunut Kätyri-hahmosta ja näitä olisi ollut kiva paketoida joulupaketteihin. Tässä pieni vinkki Turun Sydänyhdistyksen taitaville neulojille :)




Ja toinen pitkä pöytä notkui herkullisia leivonnaisia. Minäkin ostin kotiin viemiseksi taatelikakkua.  Ajattelin, että se on hyvin säilyvä kakku. Mutta eipä säilynyt! Se popsittiin kotona kahvin kanssa alta aikayksikön. Oli muuten hyvää!

Ja joulumyyjäisissä myös kahviteltiin. Myyjäisiin sisältyi pieni viiden euron sisäänpääsymaksu ja sen edestä oli kyllä kauniisti katetussa kahvipöydässä monenmoista herkkua.




Mokkapalat tuntuvat kokeneen taas uuden tulemisen leivonnaisissa,  enkä yhtään ihmettele. Nämä sulivat suussa. 



Eikä ilta kahvitarjoiluun päättynyt, vuorossa oli vielä muotinäytös ja arpajaiset. 
Arpajaisissa ei onnetar ollut minulle suosiollinen, vaikka voittoja oli pilvin pimein. Mutta muotinäytökseen... 



Marjo Sjöroosin Fashion teamin upeat mannekiinit esittelivät turkulaisen Pieni kauppa - muotiliikkeen kauniita asuja ja laukkuja. Pst. Pieni kauppa -liikkeellä on myös facebook-sivut. 



Joulumyyjäiset olivat monien vuosien jälkeen kiva kokemus. Myyjäiset olivat uudistuneet mukavaksi tapahtumaksi. Tässä vielä upeat mannekiinit iltapuvuissa.

Ja tuttujakin tapasin vuosien takaa, se vielä antoi illalle lisähohtoa. 
Olipa mainio ilta! 

Joulua kohti mennään. Hyvää uutta viikkoa kaikille! 

- Tuula 


Oletko sinä jo käynyt joulumyyjäisissä? 

lauantai 19. marraskuuta 2016

TOIVEPOSTAUS - ENSIKERTALAISEN VINKKEJÄ RIIASTA



Tämä on toivepostaus - ensikertalaisen vinkkejä Riiasta: 




Kävimme Riiassa Latvian pääkaupungissa lokakuun lopussa. Ja vaikka kelit eivät ihan suosinetkaan, niin Riika kuitenkin lumosi. Kirjoitin jo aikaisemmin postauksen Riian viehättävästä kaupungista, se löytyy TÄÄLTÄ

Sain kivoja kommentteja ja kysymyksiä juttuuni, joten nyt on vastausten aika.  




Aloitankin heti hotellistamme.  Teimme varauksen Booking.comin:in kautta. SemaraH Hotel Metropole sijaitsee 1800-luvulla rakennetussa talossa ja on loistopaikalla. Jos olisimme tullessa tienneet, että hotellia vastapäätä on Stockmannin tavaratalo, jonka eteen bussi pysähtyy lentokentältä tullessa, niin ilman muuta olisimme käsimatkatavaroinemme tulleet bussilla hotellille. Stockmannin pysäkiltä tulee alikulkusilta suoraan hotellin kulmalle. Poislähtiessämme olimme viisaampia. 




Hotellia varatessa olin pyytänyt huonetta pihan puolelta ja korkealta. Toiveet oli otettu huomioon. Huone oli kaikin puolin hyvä ja siisti - starndard huone. Mutta sänkyjen patjat olivat todella pehmeät. Kipparia voi kutsua selkävammaiseksi, joten hänellä ensimmäinen yö oli hotellissa tuskaa ja aamulla olivat jäsenet todella kipeät. Aamiaiselle mennessämme kävimme respassa kertomassa, että sänky on liian pehmeä ja upottava. Ja kohteliaasti kysyimme, että olisikohan mahdollista saada vaikka lauta petauspatjan alle? Respan ystävällinen nuori nainen suhtautui ongelmaamme todella asiallisesti ja sanoi, että hän järjestää meille toisen huoneen. 



Ja niinpä järjestikin. Muutimme pienine matkalaukkuinemme toiseen kerrokseen business-huoneeseen, jossa oli upoudet sängyt ja muutenkin huone oli tasokkaampi kuin edellinen. Ja pihanpuoleinen huone - sinne eivät liikenteen melut kantaneet. Ja samalla hinnalla. 




Kerroin tästä ystävällisestä palvelusta blogiystävälleni Tiialle, joka kirjoittaa - Minäkö keski-ikäinen - blogia. Tiia on aikoinaan asunut neljä vuotta Riiassa. Tiia kertoi, että sellaisia latvialaiset ovat - vaatimattomia ja ystävällisiä. Sinne sopii sanonta, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Ja Tiia kertoi myös, että he ovat käyttäneet samaa hotellia vieraillessaan Riiassa. 

Ja aamiainen oli monipuolinen ja maittava. Kipparin mielestä liiankin hyvä :)




Hotellimme edestä kulkivat raitiovaunut ja johdinautot. Julkinen liikenne on Riiassa erittäin toimivaa ja liput edullisia - 10 euroa / 3 päivää. Ja julkisia kulkuvälineitä sai käyttää niin paljon kolmessa päivässä kuin ehtii.   Ostimme liput Mustapäiden talossa sijaitsevasta kaupungin matkailutoimistosta. Vanhakaupunki oli parin korttelin päässä hotellista, joten matkailutoimisto löytyi helposti. 

Meille ruokapaikoiksi valikoituivat käytännölliset paikat. Söimme tulopäivänä hotellissa kahden ruokalajin lounaan. Silloin satoi rankasti, joten teimme syömisen helpoksi. Helppoa ja hyvää, mutta ei mikään gourmet-elämys.   


Iltaisin kävimme napostelemassa läheisessä upeassa ostoskeskuksessa Galeria Centrs'issa eli GC:ssa, Sala -nimisessä kahvilassa. Siellä on sekä suolaisia että makeita herkkuja. Kahvilasta tuli vakiopaikkamme. Ostoskeskus on rakennettu upeitten vanhojen talojen väliin vähän niinkuin Turun Hansakortteli, mutta tämä on paljon uudempi. Tyylikäs paikka. 



Tuossa edellisessä jutussani kerroinkin jo Latvian uudesta ylpeydenaiheesta, kansalliskirjastosta. Kirjastossa vieraillessamme kävimme sen ravintolassa syömässä, sieltä saa konstailematonta latvialaista ruokaa. Siellä syövät niin opiskelijat, pukumiehet kuin turistitkin. Siellä mekin söimme. Kasviskeittoa ja kanaa.  





Niin kippari kuin minäkin pidämme pizzasta. Riian vanhastakaupungista löytyy ihana italialainen ravintola Il Patio. Siellä viihtyisässä kellariravintolassa söimme mainiota pizzaa parinakin päivänä. Tunnelmallinen paikka ja ystävällinen henkilökunta. 


Ja hengenravintoa. Vain 200 metrin päässä hotellistamme oli Latvian Kansallisoppera ja baletti. Valitettavasti emme saaneet enää lippuja sinne, kun emme netin kautta niitä tajunneet varata. Harmitti. (Prahassa kävimme oopperassa). Nämä hienot oopperatalot tarjoavat korkeatasoista musiikkia ja balettia kukkaroystävälliseen hintaan. 


Ja lopuksi haluan vielä kulkea Riian ihanissa puistoissa, puistoalue alkoi vain kivenheiton päästä hotellistamme.




Riikaa kutsutaan Baltian Pariisiksi eikä suotta! 




Näkemiin Riika! 

Hyvää marraskuista viikonloppua kaikille! 

- Tuula