MOMENTS OF MY LIFE

Puerto de la Cruz - Taoron puisto


Nyt on jo kolmas aamu, kun lähden aamulenkille Taoron puistoon, tästähän on tulla tapa. En ole ainut kulkija, puistossa on jo aamuvarhaisella lenkkeilijöitä, koiranulkoiluttajia, turisteja... 

Matka puistoon on ylämäkeä ja rappusia. Ja nousun varrella on upeita vesiputouksia. 





Jalkojen lepuutusta näköalapaikalla... tällaiset maisemat aukeavat edessä. 





Minua on alkanut kiehtoa eräs suurelta hotellilta vaikuttava rakennus puistossa. Se on kovin hiljainen, kylttejä ei näy,  jokunen auto on pihassa, verhot ovat ikkunoitten edessä ja portit ovat tarkasti suljetut. 







Iso rakennus on nimeltään Gran Hotel Taoro. Hotellin mukaan on myös Taoron puisto nimetty. Hotelli on rakennettu 1892. Ja se on ollut aikoinaan Espanjan suurin ja hienoin hotelli. Siellä on vieraillut Euroopan kuninkaallisia ja mm. Winston Churchill. Ja kerrotaan, että Agatha Christie kirjoitti siellä kirjansa Sinisen junan arvoitus. 



Tässä valokuvassa on valtava hotelli loistonsa aikoina (kuva on netistä). Tulipalo tuhosi Gran Hotel Taoron 1950-luvulla ja uudisrakennuksesta ei tullut vanhan hienon hotellin veroista. Legendaarinen hotelli on pikkuhiljaa kuihtunut. Vielä 2009 siellä on ollut hotellitoimintaa, mutta nyt rakennus näyttää varsin tyhjältä. 






Tuolla minäkin olin lenkillä. 

Nyt on aika sanoa näkemiin Taoron puistolle. Mutta palaan sinne vielä uudelleen, sillä haluan esitellä teille uuden, mielenkiintoisen tuttuni :) 

Hyvää joulukuuta jokaiselle. 
t. Tuula 

ps. iPhonella näppäilen (ulkoasu)  

32 kommenttia

  1. Niin kauniin ja lämpimän näköistä!

    Täällä Espoossa +2.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä oli tänään +25
      Äsken "kauhulla" katselin kotimaan säätiedotusta :)
      Kiitos ja kivaa viikkoa Sussi!

      Poista
  2. Upeita kuvia, pari kertaa on tullut käytyä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva! Tunnet paikan. Ilmat ovat olleet suotuisat. Jaloissa tuntuu käveleminen.
      Kivaa viikkoa!

      Poista
  3. Oi mikä paikka. Aivan ihania kuvia myös.
    Kivaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Tuo Taoron puisto ihastuttaa. Ja siellä on hyvät kuntovälineet myös. Kaunis ja historiallinen puisto, Teidekin näkyy puiston toisella laidalla.
      Kivaa viikkoa!

      Poista
  4. Onpa ihanat aamulenkkimaisemat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano Pia! Kun vain muut ohjelmat sallivat, niin hyödynnän kyllä tämän lenkkipaikan. Lenkkeilykin tuntuu niin kivalta tuolla. Kerroinkin tuossa jo Outille, että puistossa on hyvät kuntoiluvälineet myös.
      Kiitos Pia! Ja kivaa viikkoa!

      Poista
  5. Oi joi... tuolla viihtyisin minäkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marru, minusta taitaisi tulla himokuntoilija, jos tämän puiston lähellä vakituisesti asustaisin. Niin sinustakin ystäväiseni <3
      Kivaa viikkoa!

      Poista
  6. Muti tästä osaisi kertoa enemmän. Mutta itsekkin muistan rakennuksen Taoron Casinona. Ja hieno Casino on aikanaan ollutkin, iltapuvut päällä siellä on kansa juhlinut.. Eräs jo edesmennyt vanha rouva (Puerton suomalainen) on kertonut tarinoita Casinon vierailuiltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti muistettu Sini, vaikka sinä olet ollut pikkutyttö niinä vuosina, kun isovanhempiesi luona olet täällä vieraillut. Paikassa on ollut ennen vuotta 2010 Taoron Casino. Se on varmasti ollut juhlava paikka silloin. Ja Muti varmasti muistaa vielä hyvin nuo iltapukujuhlat siellä... kristallikruunujen alla.
      Mutta niinkuin sanontakin sanoo, katoavaista on mainen kunnia. Nykyään tuo Taoron Casino on Lago Martianezissa, ja siellä käy väki lenkkitossuissaan.

      Poista
    2. En nyt niin pikkutyttö, olin kuitenkin jo reilu kaksikymppinen kun isovanhempani muuttivat pysyvästi suomeen. Onneksi side on pysynyt ja saanut vierailla siellä useasti senkin jälkeen, tuttujakin edelleen siellä asuu.. Ei tosin niin paljon kuin vajaa kymmenen vuotta sitten. Nämä iltapukujuhlat olivat jo ennen Mutia, Ukkoni vanhempien aikoihin... Siitä on jo kauan :D

      Poista
    3. Ihania muistoja. Sinulla on ollut erilainen
      "mummola" - Puerton auringon alla.

      Poista
  7. Voi mitä kuvia - nyt on sellainen olo, että voisin muuttaa tuonne vähäksi aikaa;)
    Valoa ja lämpöä kaipaa kyllä ladyn kroppa ja mieli!
    Hyvää adventinaikaa sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady! Minäkin voisin jäädä tänne. Kauhistuttaa ne liukkaat kelit Suomessa, täällä on niin turvallista astella. Valo ja lämpö on virkistävä yhtälö.
      Hyvää adventtiaikaa myös sinne. Auringonsäteitä lähetän.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos! Eikö vain. Veden solinaa korville ja kauniita näkymiä silmille. Aamulenkille lähtee ihan mielellään. Mieli ja kroppa virkistyvät.
      Kivaa viikkoa Onnenpähkinään.

      Poista
  9. Todella kauniita maisemia lenkillä. Surullista että noinkin hieno hotelli seisoo tyhjillän. Voi olla että tarvitsisi todella ison remontin, että vastaisi tämän päivän hotellin vaatimuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taoron puisto on ihastuttava. Täällä on ollut hotelleilla paljon omistajan vaihdoksia. Ja joihinkin hotelleihin on tehty mittavia muutoksia. Toivotaan että tällekin upealle ja historialliselle hotellille käy hyvin. Kiitos CurryKaneli ja hyvää Itsenäisyyspäivää!

      Poista
  10. Kauniit kuvat!
    Puerto de la Cruz on tuttu ja rakas paikka. Tuli ikävä sinne kun katselin kuviasi.
    Ihanaa loman jatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanne! En ihmettele. Ihastuttava, pieni, ystävällinen kaupunki - kauniilla paikalla. Ja paljon paikallisia ihmisiä - siitä tykkään.
      Hyvää Itsenäisyyspäivää!

      Poista
  11. Ihanan kesäiset kuvat! Bougainvilleat kukkivat runsaina. Häpeäkseni tunnustan, ettemme ole koskaan käyneet noilla saarilla, mantereella kylläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina! Bougainvilleat kukkivat joka puolella, osassa jo näkyy ruskeaa, joten syksy on täällä, vaikka ei ilmoista uskoisi. Täällä lämpötila on kohonnut monena päivänä +25 asteeseen. Tuntuu kuitenkin niin lempeältä, kun aurinko hymyilee ohuen pilviverhon takaa.
      Se taitaa olla niin matkoissa, että jotkut paikat vain joskus käyvät väliin. Mahdollisuuksia kun on niin monia.
      Hyvää viikkoa!

      Poista
  12. Näyttääpä kauniille paikalle! Harmi, että hotelli on nyt tyhjillään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hotelli on kyllä todella upealla paikalla, ehkä se vielä jossakin vaiheessa herää uuteen elämään. Tänä aamunakin kävin lenkillä siellä. Suloinen, lempeä ilma tänään, aurinko pilkistää ohuen pilviverhon takaa.
      Hyvää viikkoa Mari!

      Poista
  13. Ihanat putoukset! Kunpa saisi edes minisellaisen omaan puutarhaan...

    Ja tuo meri on ihan lähellä. Meidän Meri aikoo aviitua Espanjassa rannalla, mutta vuotta emme vielä tiedä;) Olen uhannut olla matkustamatta Espanjaaan ellei härkätaisteluita kielletä siellä. Katalonia jo kielsi ne. Miten voi olla kansan hupia eläinrääkkäysnäytökset...Joulukuu on varmaan hyvä kuukausi lomailla Espanjassa, sillä ei liian kuuma.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun noita portaita nousi ja putoukset solisivat siinä vierellä, niin koskaan ei ole portaitten nousu ollut noin helppoa. Kivaa kuntoilua.

      Barcelonassa oli historiallinen härkätaisteluareena muutettu ostoskeskukseksi. Se oli rakenteellisesti hieno vahvoine kannattimineen - toki muutenkin hieno. Hyvä idea, noin säilyy arvokas rakennus ja monelle on "kevyempää" mennä sinne.
      Nyt kyllä sattui ihan paras aika pitkiin aikoihin marras-/ joulukuussa. Ei yhtenäkään päivänä sadetta ja aurinko lämmitti lempeästi.
      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  14. Onpa maisemat erilaiset siellä! Barcelonassakin ihmettelin, kun monet pensaat vielä kukkivat ja oli värejä vaikka kuinka paljon, vaikka onhan sielläkin talvi. Ihanaa lomaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puerto de la Cruz taitaa olla vihreä koko talvikauden. Ja osa kukista kukkii. Siellä on vähän erilainen talvi kuin meillä. Nyt olemme jo kotona ja täällä jatkuu päivätön hämärä, Turun kulmilla ei lunta näy.
      Kiitos kommentista ja mukavaa viikkoa!

      Poista
  15. Ihania kuvia. Tuolla minäkin olin jotain 5 vuotta sitten. Ja tein aamulenkkejä samoissa maisemissa.
    Täytyneekin tutustua koko matkaasi paremmalla ajalla.
    Harvoin enää käyn "ulkomailla" muualla kuin Sveitsissä (ja sitä ennen Saksaassa = tyttären "kotimaa") mutta jos lähtisin etelään olisi paikka tämä Cruz.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki! Eivätkö olleetkin kutsuvat maisemat aamulenkkeilyyn. Kunto kohosi kuin vahingossa.
      Sinun tyttäresi asuu nyt Sveitsissä - käkikellojen maassa.
      Puerto de la Cruz on leppoisa paikka, siellä viihtyy. Ja vaikka siellä on turisteja niin siellä on myös paikallisia. Ja tuo ilmasto - en lempeämpiä kelejä lomallemme olisi voinut toivoa.
      Mukavaa viikkoa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Professional Blog Designs by pipdig