tiistai 29. joulukuuta 2015

Hetkiä - Moments


Pikkuinen punatukkainen Saga ja serkkutyttö Inka. (Kuvan on ottanut bonusminiäni Sini. )

Saga-tyttö, Eelis-poika ja vuohi (kuvan on ottanut Sini, bonusminiäni) 

Eikös tuo ensimmäinen kuva ole kuin jostakin vanhasta, ihanasta tyttökirjasta...
Vaan ei se ole. Kuvassa on mieheni pojantytär Saga, 3 vuotta ja serkkutyttö Inka. Ja kuva on otettu tänä jouluna. 

L.M. Montgomeryn Anna ystävämme-kirja alkaa siitä, kun Anna on 11-vuotias. Jos tarina alkaisi nuoremmasta ja pikkuisemmasta Annasta, niin pikkuinen Saga-tyttö olisi oiva valinta pikku-Annaksi (jos siis kirjasta tehtäisiin elokuva). Kirjan Annallahan on hehkuvan punainen tukka. Kuvassa pikku-Saga suukottaa suloista serkkutyttöään. 

Ja toinen kuva: Saga-tyttö, poika ja vuohi on jo ollut esillä vanhassa blogissani vuosi sitten, mutta sen tunnelma on niin suloinen, että se sopii hyvin tähän joulun jälkeiseen aikaan ja vielä viipyilevään joulutunnelmaan.  

Ihana joulu on takana, sitä on tullut vietettyä niin pikkuväen kuin isompienkin kanssa - kotona ja Espoossa. 



Näillä kuvilla ja tunnelmilla haluan kiittää teitä kaikkia, jotka blogissani käytte ja blogiani luette ja vielä kommentejakin laitatte. Te kaikki sokeroitte bloggaamiseni. KIITOS!



Nyt on maisemakin pukeutunut puuterilumeen. 

Mukavia vuoden viimeisiä päiviä, t. Tuula 


sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Shoppailua Puertossa



Ystäväni Minna kysyi, mitä ostin Puerto de la Cruzista siellä käydessäni? Ostinko vaatteita? Jatkoi vielä, että kerro niistä blogissasi. Minä tarvitsen näköjään pienen tönäisyn ennen kuin ymmärrän näitä asujuttuja tänne blogiin tuoda. Mutta tässä on nyt pieni (sininen) ostoskooste. 




Tämän kevyen toppaliivin hankin Santa Cruzin kaupungista. Siellä on pitkä ostoskatu keskustassa ja kaikki mahdolliset merkit tarjolla. Liivi on väriltään tummansininen ja on jo nyt osoittautunut käyttökelpoiseksi; se oli päälläni jopa Logomon teatterissa. Alle voi laittaa paitapuseron tai poolon tilanteen mukaan ja farkut täydentävät asun. 
No, minä liivin ostaessani ajattelin jo veneilykautta. 


Sininen ja musta samassa laukussa. Tähän olkalaukkuun ihastuinkin juuri näiden värien vuoksi. On todella käyttökelpoinen. Ja saa juhlalaukussa hapsujakin olla. Vaikka on tämä laukku jo arjessakin keikkunut olalla. 




Hankin myös elämäni ensimmäisen niittivyön. Vyössä on sekä metallin- ja kullanvärisiä niittejä, sopii siis moneen.  Ja nuo kevyet tossut hankin Puerton rantabulevardilta. 


Ps. Ja tähän loppuun vielä jouluasiaa  Meidän suvun oikea mannekiini, 3-vuotias Saga-tyttö löytyy Reima Oy:n joulukalenterista luukusta numero kolme. Kurkkaahan:



Vielä saa avata muutaman luukun... joulu on jo lähellä.

Hyvää joulunodotusta! 

/ Tuula 



perjantai 18. joulukuuta 2015

Tamara Lund - elämää ja musiikkia


Avasinkin jo Tamaran tarinaa pari päivää sitten postauksessani - Tamara Lund ja punaiset lastenvaunut - linkki. Tuo kirjoitukseni nojasi Tamaran omaelämäkertaan: Lohikäärmeen pahvikulissit. Tamarasta kertovasta musiikkinäytelmästä on kirjoitettu paljon - niin blogeissa kuin lehdissäkin. Itse valitsin kirjoituskulmaksi sekä kirjan että näytelmän. Ansiokkaasti kirjoitti hienosta näytelmästä  blogiystäväni Ladyofthemess, joka oli jo ennakkonäytöksessä syyskuussa, katso hyvä kirjoitus tästä - linkki.

Ja lukemaani kirjaan tuli musiikki mukaan...  pääsin vihdoinkin katsomaan tuota musiikkinäytelmää Tamarasta. Olen vieläkin innoissani ja lumoutunut näytelmästä. Kaunis musiikki ja laulut kantoivat  läpi näytelmän ja juonen. Tamara oli nuo laulut urallaan esittänyt elämän ja uran eri vaiheissa. 

Näytelmässä oli kolme eri-ikäistä Tamaraa tai oikeastaan neljä, pikku-Tamarakin oli mukana Ada Lohikoski. Tamaraa nuorena näytteli säihkyvä ja notkea Sofia Arasola, Tamaraa operettitähtenä esitti  oopperalaulaja Angelika Klas ja vanhenevaa Tamaraa näytteli sielukas Kirsi Tarvainen.
Kirsi Tarvainen roolissaan vanhenevana Tamarana oli periaatteessa mukana koko näytelmän ajan. Hän kommentoi, kertoi, muisteli, puhui psykologille ja lauloi - hän kytki hienosti yhteen koko Tamaran elämänkaaren.

Lopetin tuon edellisen tarinan Rami Sarmaston kuolemaan auto-onnettomuudessa. Vähän ennen Sarmaston kuolemaa Tamara ja Rami olivat yhdessä tehneet kauniin laulun: Sinun omasi. Tamara levytti kappaleen Ramin kuoleman jälkeen. Kun nuori Tamara tätä esitti näyttämöllä, niin taisi useampi katselija hakea nenäliinaa laukustaan. Hetki oli niin koskettava.

Koskettava kohtaus  / kuva: Otto-Ville Kuusinen
  Rami Sarmasto on kuollut. "Meitä oli kaksi". 


Tamaran elämään on vaikuttanut voimakkaasti musikaali West Side Story. Ikävä Rami Sarmastoon ei ollut vielä hälvennyt, kun Tamaraa pyydettin paikkaamaan sairastuneen näyttelijän roolia Helsingin Kansallisoopperaan, kyseessä oli (kohtalokkaasti) Anitan rooli. Tonyn roolia esitti Aatos Tapala.
Myöhemmin Tamara ja Aatos tutustuivat toisiinsa paremmin, kun Aatos tuli katsomaan Lepakkoa Turun kaupunginteatteriin. Tapaaminen johti seurusteluun, ja vuonna 1966 soivat hääkellot. Perheonnea täydensi pikkuinen poikavauva - Tero Aatos -  runsaan vuoden kuluttua.

Kuva: Otto-Ville Kuusinen


Vaan Tamarasta oli kuultu jo Euroopassakin. Hänet kutsuttiin vierailijaksi Itävaltaan Landestheater Linziin vuonna 1972 - Lulu-oopperaan. Sieltä Tamaran tie vei Müncheniin Kiss me Kate-musikaaliin. Tamaralla oli Tero-poikansa ja lastenhoitaja mukanaan, mutta Aatos jäi Helsinkiin. Ikävä Aatoksen luo oli kova, mutta työtilanne oli nyt näin. Tamaran ura oli nousussa ja hän teki operetteja, menestysmusikaaleja, radio- ja televisio-ohjelmia niin Saksassa, Sveitsissä kuin Itävallassa ja muuallakin Euroopassa. Elämä kuljetti Tamaraa ja Aatosta eri suuntiin.  

Kuva: Otto-Ville Kuusinen

Tamara kertoo kirjassaan, miten hän oli aina toivonut saavansa esittää Emmerich Kalmanin operettia Mustalaisruhtinatar. Ja tottakai ylvään Sylvan roolia.

 Mustalaisruhtinattaren harjoitukset Münchenissä. Kuva kirjasta: Lohikäärmeen pahvikulissit.
Toivomus kävi toteen uran aikana useammankin kerran. Mieleenpainuvin esitys on varmasti ollut  Mustalaisruhtinattaren ensi-ilta 30.1.1982 Münchenissä, sillä silloin Tamaran elämässä tapahtui kaiken mullistava muutos. Hän tiesi rakastuneensa vastanäyttelijäänsä romanialaiseen Alexandru Ionitzaan. Molemmat olivat naimisissa tahoillaan. Rakastunut pari sai kuitenkin toisensa mutkikkaitten vaiheitten jälkeen.

Ja kuinka upeasti esittivätkään näytelmän Tamara Angelika Klas ja Alexandru Juha Hostikka laulun Muistathan sen tuosta operetista Mustalaisruhtinatar. Ilmassa oli rakkautta; laulajat olivat taitavia.

Tamara ja Alexandru saivat tyttären - tytär Maria jatkaa äitinsä ja isänsä viitoittamaa polkua. Työ jatkui molemmilla maailmalla, kunnes 1990-luvulla  Tamara palasi Suomeen ja Turkuun, koti-ikävä oli alkanut vaivata. Alexandru jatkoi vielä laulamistaan Euroopassa. Avioliitto ei rakoillut.

Tamara oli tarmokas ja loi vielä Turun Operettipäivät-tapahtuman. Tapahtuma järjestettiin vuosina 1996 ja 1997. Tapahtuma ei onnistunut, tapahtuma tuotti tappiota molempina vuosina. Turkulainen yleisö ei ottanut operettia omakseen. Tamara kuitenkin jatkoi laulun parissa, hän antoi laulutunteja. Ja hän oli palaamassa teatteriin Elisabeth- musikaalissa. Mutta ei ehtinyt.  

Tamara Lund menehtyi vatsasyöpään kesällä 2005 vain 64-vuotiaana. Koskettava musiikkinäytelmä on kaunis kiitos ja kunnianosoitus rakastetulle laulajalle. 

Kuva: Turun kaupunginteatteri 

Tamaran toive oli jo pikkutyttönä laulaa itsensä ihmisten sydämiin.  
Siinä(kin)  hän onnistui hienosti. 

Hyvää viikonloppua kaikille!

** Tuula 
 

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Tamara Lund ja punaiset lastenvaunut


Luin kesällä Tamara Lundin elämäkerran Lohikäärmeen pahvikulissit. Tamara on itse kirjoittanut oman elämäkertansa vuonna 2000. Kirja alkoi hauskasti: ”Paloauton punaisissa rattaissa minua kärrättiin vauvana. Liikuin huutomerkin lailla Turun katuja ylpeitten vanhempieni työntämänä.” 
Oliko siis lainkaan ihme, että Tamarasta tuli kansainvälinen operettitähti.

Kirjan luettuani päätin, että menen syksyllä katsomaan Tamarasta kertovaa ja kirjaan perustuvaa musiikkinäytelmää, kun se aikanaan valmistuu.  Ja näin pitkälle se meni, huomenna vihdoin pääsen katsomaan Turun kaupunginteatterin esitystä Logomoon.

Satu Rasila on ohjannut esityksen ja hänen alkusanansa esitteessä ovat: ”Emme tunteneet toisiamme. Siitä huolimatta ja juuri siksi, Tamara, tämä esitys on sinulle.”  


Musiikkinäytelmän ohjelmalehti

Tamara Lund oli Turun tyttö. Hänen isänsä oli venäläissyntyinen ja Tamara Adelen nimikin juontaa isänpuoleiseen sukuun, isän siskot olivat nimeltään Tamara ja Adele. Kun Tamara oli neljävuotias hänen vanhempansa muuttivat vuokralle kauniiseen, herrastaloon Puolalanpuiston kupeeseen, Rauhankadun päähän. Talon omisti silloin rouva Sperhake. Lundien asunto oli talon kolmannessa kerroksessa. 
Tähän pienesti tuon talon tarinaa… Rouva Sperhaken kuoltua Marttayhdistys osti rakennuksen ja siinä toimii pitkään Turun Marttayhdistyksen talouskoulu. Nykyään hienossa rakennuksessa on idyllinen Park Hotel ja hotellin aamiaishuone on kunnostettu talon autotalliin. 


Tamaran kotitalo lapsena. Nykyisin talossa toimii Hotel Park.

Tamara kertoo kirjassaan, että hän aloitti soittotunnit 7-vuotiaana ja sai harjoitella rouva Sperhaken flyygelillä talon isossa salissa, kunnes vanhemmat ostivat hänelle pianon 9-vuotiaana. Tamaraa kiinnosti enemmän esiintyminen kuin koulunkäynti. Hän näytteli Turun Lapsiteatterissa ja Åbo Svenska Teaterissa. Ja 18-vuotiaana Tamara voitti Turun Messujen järjestämän Ponnahdus Pinnalle-kilpailun. 

Tamaran lahjakkuudesta kertoo, että ylioppilaaksi tulonsa jälkeen 1960, hän pääsi opiskelemaan sekä Sibelius-Akatemiaan että Suomen Teatterikouluun Helsinkiin. Hän aloitti ensin opiskelut Sibelius-Akatemiassa, mutta siirtyi sieltä Teatterikouluun. 

Valmistuttuaan Tamara sai vuonna 1963 kiinnityksen Turun Kaupunginteatteriin. Hänen ensimmäinen roolinsa oli West Side Storyn Anita.  Vastanäyttelijänä hänellä oli nuori ja komea Rami Sarmasto, Bernardon roolissa. Nuoret rakastuivat toisiinsa tosielämässäkin. 

West Side Story - Tamara ja Rami (kuva kirjasta Lohikäärmeen pahvikulissit)
Tamaran ja Ramin häät oli suunniteltu pidettäväksi 22.2.1965, mutta Rami Sarmasto kuoli auto-onnettomuudessa parin ensimmäisellä duomatkalla vain yhdeksän päivää ennen häitä. Hääjuhlat muuttuivat hautajaisiksi. Tamaran jäähyväiskukissa oli riipaiseva teksti ”Meitä oli kaksi”.

Tiesittekö, että Tamara on ollut James Bond -elokuvan koekuvauksissa Lontoossa? Tätä ei musikaalissa kerrota. Tamara tapasi siellä miehekkään Sean Conneryn studiolla ja yritti kaikkensa koe-esiintymisessä, että olisi päässyt tämän charmikkaan miehen vastanäyttelijäksi. Bond-elokuvan tavoiteltu kukkaistytön rooli jäi kuitenkin saamatta, mutta kirjassaan Tamara kertoo, että hän oli vahvasti ehdolla rooliin.

Olen kuullut paljon ylistäviä sanoja tästä musiikkinäytelmästä. Tamaran roolissa esiintyy kolme näyttelijää. Nuorta Tamaraa esittää Sofia Arasola, operettitähti Tamaraa esittää Angelika Klas ja vanhenevaa Tamaraa esittää Kirsi Tarvainen.

Odotan innolla huomista iltaa. Tamara oli kiehtova ja lahjakas persoona, joka eli elämäänsä  rohkeasti tunteella. Minua kiinnostaa, miten Tamaran elämä (1941-2005) on saatu mahtumaan 2,5 tuntiin. Minä ajattelin aloittaa tämän jutttuni kirjalla ja lopettaa musiikkinäytelmällä - ja ne kaikki yhdessä tarinassa. Mutta näin kävi. Tamaran tarina jatkuu näillä sivuilla, kun olen nähnyt näytelmän. 

** Tuula 
 

torstai 10. joulukuuta 2015

Puerto de la Cruz IV - flamingoja ja pitkä haitunneli


Kierros Loro Parquen eläinpuistossa jatkuu...

Olette varmaan jokainen joskus pohtineet mielikuvitusjuttua, jos olisit eläin, niin mikä eläin olisit? 
Jos olisit lintu, niin mikä lintu olisit? Olen ajatellut, että jos olisin lintu, niin olisin kotka tai merilokki. Liitelisin korkealla taivaalla ja antaisin ilmavirtojen viedä... ja katselisin hienoja maisemia.

Vaan kun kiertelimme eläinpuistoa ja  olimme vaaleanpunaisten flamingojen alueella, niin kippari sanoi, että hän ottaa nyt valokuvan (meidän perheessä minä olen se kameran kantaja ja kuvien ottaja, joka todella harvoin kuvissa esiintyy). No, ojensin kipparille kameran ja hän sanoi, että täytyyhän nyt sukulaisista kuva ottaa?  Kippari jatkoi, että minä värieni puolesta (punertava tukka ja vaalea iho) ja pillikinttuineni muistutan flamingoa. Otin tuon kohteliaisuutena. Siis jos olisin lintu, niin olisin flamingo. Harmi vaan, että noita lintuja ei Suomen saaristossa esiinny.



Kauniissa ympäristössä nuo pillikinttuflamingot asustivat.


Harvinaisia valkoisia tiikereitä oli eläinpuistossa kaksi. Uhanalainen laji.


Gorilloita oli katsomassa iso joukko ihmisiä. Nekin katselivat meitä. Ehkä myös kummastellen. Gorillat ovat rauhallisia ja ujoja luonteeltaan, ja jotenkin se näkyykin tästä kuvasta. Tiesittekö muuten, että gorilloitten ja ihmisten välillä dna:n ero on vain 1-5%.


Mangusteja olen aikaisemmin nähnyt vain televisiossa. Ne hallitsevat kivan taidon, osaavat nukkua pystyasennossa. Tämä tyyppi oli kyllä kovin virkeä.


Galapakogsen jättikilpikonna. Tämäkään ei ole enää teini-ikäinen, taitaa olla se puiston 50-vuotias konna. 


Tässä uimakavereita rohkeimmille. Krokotiileja.



Ja tässä hidasta valssia - arvaapa kumpi vie. Merileijonat olivat hauskoja veijareita ja ihmeen ketteriä.


Ja sitten sinne Euroopan pisimpään haitunneliin kävelemään. Tätä olin odottanut.







Puistosta pidettiin hyvää huolta - myös veden alla.


Kaupungin keskustasta pääsee näppärästi minijunalla puistoon ja takaisin. 

Ikimuistoinen oli päivä Loro Parquessa. Tuonne vielä palaan joskus. 

** Tuula 


keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Puerto de la Cruz III - Loro Parque eläinpuisto


Puerto de la Cruzin aurinko ja lämpimät päivät ovat jääneet taa. Siellä oli lämpimämmät ilmat moniin vuosiin tähän aikaan. Noin 23-26 astetta marras- ja joulukuussa. Aurinko paistoi kevyen pilviverhon takaa, joten ilma tuntui pehmeältä ja lempeältä. 

Vielä jonkin aikaa haluan viipyillä siellä ja muistella kaupungin ja saaren värejä ja tunnelmia.

Ensimmäistä kertaa käytiin nyt Puerto de la Cruzin ihastuttavassa eläinpuistossa - Loro Parkissa. Se on rankattu Euroopan parhaaksi eläintarhaksi ja koko maailmassakin kakkokseksi, käyttääkseni urheilutermiä.  Eläinpuisto on perustettu 1972 ja aluksi siellä oli vain papukaijoja. Edelleenkin niitä siellä on siellä paljon, en edes tiennyt, että papukaijalajeja on yli 1500 maailmassa. Myös muitten eläinten osalta puisto on kasvanut valtavaksi eläinpuistoksi. Puistolla on kokoakin peräti 13,5 hehtaaria. Puisto on jo itsessään hyvin kaunis  ja siisti. Roskia ei näkynyt missään, vaikka siellä paljon ihmisiä käykin. Ja minusta vaikutti, että eläimillä oli siellä mukavat oltavat.

Puistossa päivä kului rattoisasti, siellä oli myös useita kahviloita ja ravintoloita, joista sai energiaa puiston kiertämiseen.

Ja nyt eläinkierrokselle...  komeilla papukaijoilla aloitetaan.



 
Puistossa on Euroopan suurin delfiiniallas, siellä voi nähdä ihastuttavia delfiiniesityksiä.










Tämä pikkuinen tyttö yleisön joukosta pääsi delfiinin vetämään kumiveneeseen. Tyttö oli iloinen ja hämmästyttävän rohkea, ja lopuksi vielä taputteli kavereita.
 Nuo delfiinit kyllä veivät minunkin sydämeni, jo kuvasaldo kertoo sen.






Pingviinilajejakin on useita. Minulle tutuin on tuo kuningaspingviini, joilla on keltaista korvan ja rinnan alueella - kotoa löytyy taulukin noista komeista frakkiherroista.



Ja siellä oli lunnejakin. Olen nähnyt lunneja luonnossa Irlannin Cliffs of Moherin rantakallioilla. Muistini mukaan niillä oli siellä värikkäämmät nokat. Voin muistaa väärinkin, täytyy jossakin vaiheessa tarkistaa.



Tähän "töyhtöhyyppään" lopetan ensimmäisen kierroksen Loro Parkissa. Tämä kaunotar kuljeskeli vapaana yleisön joukossa ja mielellään itseään kuvautti. Oli se aikamoinen linssilude hattuineen.
Jos joku tietää linnun nimen, niin kiva olisi kuulla, se kun jäi selvittämättä. 

Seuraavassa jaksossa kerron tarinan "sukulaislinnustani". Olethan kuulolla :)

Hyvää joulukuun alkua kaikille!  

** Tuula